Joulutervehdys

22.12.2017






STAILIA TOIVOTTAA RAUHALLISTA JOULUA JA ONNEA VUODELLE 2018 ☆



  

Uniikki koti muunneltavalla pohjaratkaisulla

17.12.2017





Tänään haluan esitellä teille upean 132,5-neliöisen asunnon erikoisella, muunneltavalla pohjaratkaisulla. Asunto sijaitsee Helsingin Konalassa Wallinmaan alueella aivan Konalantien varressa. Alueessa on historian havinaa, sillä sitä alettiin rakentamaan heti sotien jälkeen 1940-luvulla. Wallinmaa on siis kodikas sekoitus uutta ja vanhaa asutusta. 

Konalaan on helppo kotiutua, sillä kaikki palvelut ovat siellä valmiina kävelymatkan päässä; päiväkodit, koulut ja harrastusmahdollisuudet. Kauppakeskus Ristikkoon kävelee Reissumiehestä vain viitisen minuuttia.

Wallinmaa ja Konala ovat loistavien liikenneyhteyksien päässä kaikesta. Kehä 1 ja Vihdintie ovat vieressä, samoin esimerkiksi Pitäjänmäen juna-asema on vain parin kilometrin päässä. Ilman autoa siis pärjää mutta jos sellaisen omistat, löytyy sille parkkipaikka taloyhtiön omasta kellarista.




Reissumiehen asunnossa on tilava yläkerta, jossa on kaksi makuuhuonetta, tilava keittiö ruokailuineen sekä kylpyhuone. Asunnon erikoisuus on alakerrassa sijaitseva suuri 45,5-neliöinen monitoimitila, jonka voi sisustaa vaikkapa kuntosaliksi, lasten leikkitilaksi tai toimistoksi. Lisäksi alakerrassa sijaitsevat suuret kylpytilat saunoineen ja erillinen wc. 

Koska asunto on ensimmäisessä kerroksessa, on siitä käynti omalle asuntopihalle. Sympaattinen terassi käy vaikka oman pienen yrttitarhan viljelimiseen tai viihtyisäksi kesäpihaksi.

Olohuoneeseen Niina on valinnut Adean harmaan Band-sohvan ja väriä antamaan Ikean hauskan Vindum-maton. Sohvapöytien virkaa toimittavat Ikean siirreltävät ja monikäyttöiset tarjotinpöydät. Sohvan tekstiilit ovat H&M Homesta ja pöytävalaisin Habitatista.





Tästä kuvasta näkee hienosti yläkerran pohjaratkaisun. Olohuone ja keittiö ovat suurta, valoista tilaa ja eteisestä on käynti kellarikerrokseen, jossa monitoimitila ja saunaosasto sijaitsevat.





Keittiö on todella tilava. Jykevän tammisen ruokapöydän lisäksi sinne mahtui Ikean monikäyttöinen Valje-hylly ja vieläpä taso toiselle seinälle. Yhtä hyvin tuohon seinälle voisi laittaa vaikkapa vitriinin tai senkin esimerkiksi astioiden säilytystä varten. Itse keittiö on I-mallinen eli kaikki toiminnot sijaitsevat yhdellä seinällä. Materiaalit ovat laadukkaat ja ajattoman valkoiset. Taso on ruskeanharmaata laminaattia. 

Pöytä on Arrogant Designista ja tuolit Ikeasta. Secton musta valaisin käy kokonaisuuteen mainiosti. Hauskaa leikkisyyttä keittiöön antaa aikoinaan Kodin Ykkösestä hankittu mustavalkoinen verho.




Makuuhuoneessa on seesteinen tunnelma. Pehmeä matto on Ikeasta ja kevyt yöpöytä on ostettu Vepsäläiseltä. Väriä muuten niin vaaleaan petaukseen antavat Balmuirin ihanat meleeratun siniset pussilakanat. 




Asunnon toinen makuuhuone on sisustettu lapselle. Kiva petaus ja koristetyynyt ovat H&M Homen mallistoa. Koulupöytänä toimii Ikean siro Malm-pöytä lasikannella. Panda-juliste on Desenion. Tämä kulmahuone on todella valoisa kahdella seinällä olevien ikkunoiden ansiosta.








Todella uniikiksi tämän asunnon kuitenkin tekee tämä valtava monitoimitila, jolle voi keksiä vaikka mitä käyttöä. Paitsi iso, on tila myös peräti 3,2 metriä korkea. Kuvitellaanpa tänne vaikka lasten leikkitila sählykenttineen ja trampoliineineen. Yhtä hyvin tila soveltuisi vaikka joogasaliksi tai suureksi kotitoimistoksi. Kätevää on, että tilaan on oma sisäänkäynti porrashuoneesta.

Niina on sisustanut tämän kotisalin ja oleskelutilan yhdistelmäksi. Tilan keskelle sijoitettu Iskun suuri Nordic-sohva kutsuu lekottelemaan leffan ääressä. Kattoon videotykki ja seinään kangas ja kotiteatteri olisi valmis. Sellaiseen käyttöön kellari soveltuukin hyvin, ikkunoiden puuttuessa tänne ei tule yhtään luonnonvaloa.

Toisella puolella tilaa on kotisali kuntopyörineen ja jumppapalloineen. Luksusta on, että omalta salilta on vain pari askelta saunatiloihin, jotka sijaitsevat myös kellarikerroksessa. 




Kiinnostuitko tästä monien mahdollisuuksien kodista? Lisää siitä voit lukea Bonavan sivuilta. Sieltä näet myös asunnon pohjapiirroksen ja hintatiedot. 

Leppoisaa kolmatta adventtia teille, joulu on jo ihan ovella!



Kaksio merellisessä Espoossa

1.12.2017






Lumista joulukuun ensimmäistä! Vihdoinkin saamme hieman lunta tänne etelään pimeyden keskelle, joulukuu alkoi kun alkoihin talvisissa merkeissä :)


Pari viikkoa sitten kirjoittelin teille tästä upouudesta sympaattisesta pikkukaksiosta ja lupasin silloin näyttää teille kuvat toisestakin stailatusta asunnosta samassa taloyhtiössä. Tämä asunto on jo myyty (stailaus todellakin tehoaa) mutta talossa on vielä pari myytävää, joten vielä ehdit asuntokaupoille!

Kyseessä on 51-neliöinen kulmahuoneisto, josta löytyy kaikki mukavuudet mm. oma sauna, makuuhuoneen yhteydessä oleva vaatehuone sekä lasitettu parveke. Kun asuntoon astuu sisään, tuntuu se ehdottomasti neliöiltään suuremmalta. Eteinen on tilava ja siitä on suora käynti avokeittiöön. Keittiö on L-mallinen ja heti sen välittömässä läheisyydessä on ruokailutila suurine ikkunoineen. Paitsi, että tästä ikkunasta tulvii valoa, on näkymänä kaunis puistopuromaisema.










Olohuoneesta tuli selvästi graafisempi kun sisarestaan seuraavassa rapussa ja pidimme värimaailman niukkana niinkuin tapoihin kuuluu. Ryhdikäs tummanharmaa sohva on Novapakin Day. Jos ette muuten vielä ole tutustuneet Novapakin sohviin, suosittelen ehdottomasti sen tekemään. Täällä voit tutustua yritykseen ja tuotteisiin. Novapakin kaikki sohvat ovat korkealaatuisia ja ne valmistetaan käsityönä Lahden tehtailla.

Matto on Vm-Carpetin paperinarumatto ja penkki on Jyskin Virum. Tekstiilit ovat sekoitus Hemtexiä ja Ellosta. Samettityyny on H&M:n.







Ruokailutilaan sopi ehdottomasti parhaiten pyöreä pöytä. Se on tuttu Ikean Billsta ja yksinkertaiset tuolit ovat samasta paikasta. Pöydän päällä valaisee Secton näyttävä Octo. 







Makuuhuoneessa sama värimaailma jatkuu. Muhkeat untuvapeitot on Jyskin valikoimista ja tässä käytimme niitä päiväpeiton tapaan. Muut tekstiilit ovat H&M:ltä ja Ellokselta. 



Tämä stailaus on jo purettu ja asunto myyty mutta täältä löydät vastaavan asunnon samasta talosta. Huomasin, että näyttö on ensi sunnuntaina, joten mene ihmeessä paikan päälle ihmettelemään mikäli kiinnostuit. Tämän taloyhtiön sijainti on Länsi-Metron tulon jälkeen aivan loistava ja aina on ihana muuttaa upouuteen taloon. 


Psst. Kävithän jo lukemassa postauksen viherkasveista.

Rentouttavaa viikonloppua kaikille!