Kaikkein ihanimmat viherkasvit juuri nyt

29.11.2017




Yksi ehdottomista suosikkitrendeistä sisustuksessa on erilaiset viherkasvit. Viherkasvit ovat kasvattaneet suosiotaan koko ajan ja viime vuosina niistä ovat innostuneet nekin, jotka silloin 90-luvulla vannoivat etteivät kanna yhtään kasvia kotiin, itseni mukaanlukien :) Viherkasvien hoitaminen on terapeuttista puuhaa, itse teen sen yleensä viikonloppuisin. Silloin on aikaa kastella ja suihkutella. Jutellakin niille kannattaa.

Muodikkainta on, että erikokoisista ja erilaisista kasveista kootaan tasoille näyttäviä ja isoja ryhmiä. Ruukut saavat olla reilustikin erilaisia keskenään, se tuo vaan mielenkiintoa asetelmiin. Ruukuissa näkee todella paljon terrakottaa, mieluiten kuluneena sellaisena, myös koreja käytetään paljon ruukun suojina. Ylläolevassa kuvassa messinki näyttää kivalta saviruukkujen rinnalla.

Nämä kuvat ovat Plantagenin, heillä on todella kivasti stailatut kuvat nykyään ja heidän sivuiltaan löydät massoittain inspiraatiota ja tietoja kasveista. Olen myös aina saanut asiantuntevaa opastusta kasvien hoitoon Plantagenin myyjiltä. 


Kuvat Plantagen


Listasin tähän alle mielestäni kaikkein ihanimmat viherkasvit juuri nyt: 

1. Peikonlehti. Iki-ihana ja maailman helppohoitoisin mummokasvi. Peikonlehti löytyy varmasti jokaisen sisustusintoilijan kotoa. Varoituksen sana kuitenkin! Tämä kasvi kasvaa TODELLA nopeasti, joten nurkat voivat tulla nopeasti vastaan. Tämän takia pidän Peikonlehteni aina lattialla, tasotila ei yksinkertaisesti riitä. Olen muuten huomannut, että Peikonlehti viihtyy parhaiten altakasteluruukussa, näin veden määrä pysyy koko ajan optimaalisena eikä liikakastelun vaaraa ole. Myös lasiset kastelupallot ovat kauniita ja käytännöllisiä. 

2. Lyyraviikuna. Tämä kasvi on upea ja todella näyttävä. Olen nähnyt Lyyraviikunan, joka oli parikymmentä vuotta vanha ja se ulottui lattiasta kattoon. Pienempiä olen nähnyt ainakin Plantagenissa.

3. Banaanipuu. Tämä on hieman harvinaisempi ja arvokkaampi kasvi. Itse näin hienon Banaanipuun Espoon Garden Livingissä. Kannattaa muuten vierailla siellä mikäli asut lähistöllä, ihanan inspiroiva liike!

4. Pylvästyräkki. Erehdyttävästi jättimäistä kaktusta muistuttava kasvi on vaatimaton ja kestää laiminlyötiä. Erityisen kaunis saviruukussa.

5. Kilpipiilea. Tämä symppis pyöreälehtinen kasvi on ollut pinnalla jo pitkään. Mielestäni se on kaunein pienenä, nimittäin ikääntyessään se alkaa kasvattaa vartta ja menettää hieman hauskaa muotoaan.

6. Aitoviikuna. Todella trendikäs nyt ja kesällä ei löytänyt lehteä tai blogia missä ei olisi törmännyt Viikunapuuhun. Talvella tosin Viikuna pudottaa lehtensä ja talvehtii pimeässä ja mahdollisimman viileässä. En siis ostaisi Viikunaa nyt, vaan odottaisin kevääseen ja kesäksi kantaisin sen ulos.

7. Ilmakasvit. Yksi tuoreimmista trendeistä on ilmakasvit ja ne ovat itsellenikin vielä aika tuntemattomia. Kauniita ne ovat ja ilmakasvin voi sijoittaa vaikka sohvapöydän asetelmaan, jopa suljettuun astiaan jos vaan muistaa tuuletella kasvia silloin tällöin. Ilmakasvejakin täytyy kastella, sen voi tehdä joko suihkuttelemalla tai kylvettämällä. Hyvät hoito-ohjeet löydät täältä

8. Avokado. Tämä on ilmakasvien lisäksi seuraavaksi listallani. Pinterestistä ja Googlesta löytyy ohjeita miten oma Avokado kannattaa kasvattaa.




Tässä kuva omasta olohuoneestani, jossa käytin hieman luovuutta ruukussa nuupahtaneen kummituspuun elvyttämiseen. Huuhtelin juurista mullat pois ja laitoin veteen maljakkoon. Tuoreen veden vaihdoin noin viikon välein. Muutaman viikon sain tällä kasville lisäaikaa ja olihan tuo kaunis katsella.

Oletko sinä lähtenyt mukaan viherkasvitrendiin?




Uusi perheasunto Kivistössä

26.11.2017






Pari viikkoa sitten esittelin teille pienemmän Kivistön stailatuista asunnoista ja nyt ajattelin kertoa hiukan siitä isommasta. Edellisen jutun voit käydä lukemassa täällä. Tämä perheasunto on kiva ja todella toimiva pohjaltaan ja siinä on kaikki mitä toivoa saattaa; oma sauna, lasitettu parveke, vaatehuone makuuhuoneen yhteydessä ja erillinen wc muutamia mainitakseni. Lisäksi tietysti laadukkaat materiaalit Yit:n tapaan. Näihin 66 neliöön on saatu nerokkaasti mahtumaan kaikki tarvittava pienelle perheelle, makuuhuoneetkin ovat kunnon kokoisia.





Olohuone ja keittiö/ruokailutila ovat yhtä tilaa niinkuin nykyään melkein aina näissä uudiskohteissa. Ja tuohan se tilantuntua, lisäksi on mukava että koko perhe voi puuhastella ja oleskella yhdessä samassa tilassa. Laadukas vaaleanharmaa sohva on Ht Collectionin ja graafinen mustavalkoinen raitamatto on Vm-Carpetin. Tässä voisin myös vinkata teille pääkaupunkiseudulta oleville lukijoille, että Vm-Carpetilla on iso outlet-myymälä Vantaan Tammistossa. Kannattaa käydä siellä katsastamassa mattovalikoima ja värit, ne kun netissä näyttävät hieman erilaisilta kuin myymälässä tai kotona. Outletista voit myös tehdä edullisia löytöjä. Sohvapöytä on ostettu Jyskistä ja hauskat korit Cobellosta.







Ruokailutilaan sijoitimme Ikean bambujalkaisen pöydän ja Jyskin tuolit. Ne antavat pehmeyttä suuren mustavalkoisen maton rinnalle. Ruokailutila kylpee valossa suurten ikkunoiden edessä.










Jälleen kerran makuuhuoneen rauhallinen ilme on suosikkini koko asunnossa. Vaikka tekstiilit ovat hennon beiget ja verhotkin valkoiset, ei vaikutelma ole siltikään tylsä vaan ennemminkin seesteinen. Hieman väriä petaukseen tuo yksi mykistetyn vihreä tyyny. Tämä vihreä on ehdottomasti yksi lempiväreistäni, se sopii niin harmaan kun beigenkin rinnalle. Tästä makuuhuoneesta on käynti sekä vaatehuoneeseen että lasitetulle parvekkeelle. 


Parvekkeelle toimme Annon villamaton antamaan pehmeyttä jalkojen alle sekä Vepsäläisen kevyet taittotuolit. Kätevä pikkupöytä on aikoinaan ostettu Kodin1 konkurssimyynnistä. 





Lastenhuoneessa sama värimaailma jatkuu. Vihreät vuodevaatteet ovat Stockmannilta ja työpöytä ja tuoli on hankittu Jyskistä. Aina työpöydällä ei tarvitse olla valaisinta, myös lattiavalaisimia voi käyttää työvalona. Tässä pöydän viereen pääsi Ikean valo. Desenion taulu nojailee ikkunaan. 





Nämä Kivistön uudet asunnot kannattaa katsastaa, jos haluaa asua suhteellisen edullisesti mutta kuitenkin mukavasti urbaanilla, kasvavalla alueella. Yit kohdesivuilla voit käydä myös katsomassa Unrealerin toteuttamat 3d-tilaesitellyt stailatuista asunnoista. Videoiden avulla pääset vierailemaan asunnoissa ja tila hahmottuu aivan uudella tavalla kuviin verrattuna.

Nyt oikein leppoisaa sunnuntain jatkoa!

Metron varrella Matinkylässä

22.11.2017






Stailasimme muutama viikko sitten kaksi asuntoa Espoon Matinkylään ja tässä esittelen teille niistä pienemmän. Tervetuloa peremmälle!

Tämä suloinen pikkukoti on täydellinen asunto vaikkapa sinkulle tai miksei pariskunnallekin. Kyllä tässä mahtuu elämään mukavasti! Luksusta tämän taloyhtiön asuntoihin tuo lasitettu parveke, jonka voi sisustaa kesähuoneeksi ja siirtää elämän ulos lämpimillä ilmoilla. Parvekkeelta on näkymä rauhalliseen puistoon. 

Tämä viime talvena valmistunut taloyhtiö sijaitsee Matinkylän ja Iirislahden rajalla ja tästä on lyhyt matka ihan joka paikkaan. Uudenkarhea Länsimetro vie keskustaan nopeasti ja Ison Omenan palvelut ovat vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Ja mikä parasta, merenranta ja eteläisen Espoon lenkkipolut ovat nurkan takana, samoin liikuntapaikat kuten Matinkylän jäähalli ja monet kuntosalit. Täydellinen sijainti siis ja täällä pärjää mainiosti myös ilman autoa.






Olohuone on iso ja sinne mahtuu hyvin kunnon ruokapöytä sekä kolmen hengen sohva. Tämä oli myös harvinaisen selkeä sisustaa, kalusteiden paikkoja ei tarvinnut arpoa :)

Sohva on Ikean Norsborg ja ruokapöytä on hankittu Jyskistä. Kevyet ruokapöydän tuolit on ostettu Iskusta. Ryhtiä tilaan tuo ruokapöydän alle sijoitettu musta paperinarumatto eikä haittaa vaikka tässä tilassa on kaksi erilaista mattoa lähekkäin, se tuo vain mielenkiintoa tilaan. Pyöreä pehmeä matto on tuttu Ikean Ådum. Pieni sohvapöytä on Adean ja  sen päällä valaisee Ikean Nymåne. Sohvan päällä nojaileva kaupunkitaulu on Espoon Cobellosta. Tekstiilit ovat H&M:n ja vinkkinä mainittakoon, että tuo ihanan pehmeä ruskea torkkupeitto näytti olevan tarjouksessa ainakin Iso Omenan myymälässä eilen. 20 euroa tuosta ei ole paljon!







Keittiö aukeaa heti eteisestä ja siinä on hauska kurkistus/tarjoiluluukku olohuoneeseen. Luukusta tulee myös kivasti luonnonvaloa keittiöön. Materiaalit keittiössä ovat ajattoman valkoiset, pehmeyttä tuo  vaalea puutaso. Kaappitilaa on mukavasti näinkin kompaktiin asuntoon. Matto on Askon ja pientavarat H&M Homen.






Olohuoneen perältä on käynti pieneen huoneeseen jonne mahtui hyvin 140 cm leveä sänky. Vuodevaatteet ovat H&M Homen ja Elloksen. Suurikokoinen peili on Ikean Hovet. Iskun pieni metallipöytä toimii yöpöytänä sängyn vieressä. 




Kiva pieni koti, jonka pehmeät sävyt näyttävät kodikkailta kylmien ilmojen saavuttua. 

Tässä taloyhtiössä on vielä muutama asunto vapaana ja näihin pääsisi muuttamaan vaikka heti. Asuntoja myy huoneistokeskus ja täältä voit käydä kurkkaamassa lisätietoja. 


Kodikas Tuusulan Majapaikka

19.11.2017







Yit:n rakentama moderni kerrostalo Tuusulan Majapaikka sijaitsee rauhallisessa Jokelassa. Jokelassa asut maaseudulla mutta kuitenkin lähellä kaikkea. Palvelut ja keskusta on aivan nurkan takana kävelymatkan päässä ja junalla matkustaa Helsingin keskustaan kätevästi. Jokelan seisake on vain 200 metrin päässä.










Sisustimme Majapaikkaan 46,5 neliön kaksion, joka tuntuu kyllä neliöiltään suuremmalta. Heti eteisestä aukeaa iso huone ja sen perällä on kompakti keittiö. Ikkunoita on tilassa kahdella seinällä joten valoa riittää. Eteisestä pääsee myös kylpyhuoneeseen. Lattiat ovat asunnossa tammiparkettia ja niissä on mukavuutta tuova lattialämmitys. 

Sohva on Ht Collectionin ja väri on kaunis vaaleanharmaa. Mattona on Ikean Ibsker ja siro sohvapöytä on Adean mallistosta. Kodikkuutta tilaan tuovat pehmeät sohvatyynyt, joista suosikkini ovat keltainen samettityyny ja hapsullinen tyyny. Unelman pehmeät samettityynyt ovat Svaneforsin ja ne ostettu Mosa Interiorsista. Samettihuuma käy tänä syksynä todella kuumana ja jos etsit täydellisiä yksilöitä, katsasta nämä! Hapsutyyny on Linumin ja sitä myy mm. Cobello. 

Olohuoneen pitkällä seinällä on maitokahvin värinen tehostemaalaus ja sitä vasten valkoinen Ikean Bestå-taso erottuu kauniisti.  Suuri kehystetty kaupunkijuliste on Cobellosta, siinä on kauniit kullanväriset yksityiskohdat. Tasolla valaisee Ikean mainio uutuusvalaisin. Myös lattiavalaisin on Ikeasta ja sen upgradasimme kankaisella Pentikin varjostimella.












Keittiö on superviihtyisä kahvikärryineen. Keräsin kärryyn kahviaiheisia somisteita ja minusta siitä tuli todella kiva! Astiat ja kahvikannut ovat Ikeasta kuin myös kaunis puinen leipälaatikko. Kasvin suojaruukku ja beige keramiikkakannu on ostettu H&M Homelta. 

Materiaalit ovat onnistuneet, kaapit ja tasot ovat vaalean puun väriset. Välitilassa kiiltelee valkoinen lasi. Keittiössä ehdottomasti parasta on kaksi isoa ikkunaa, joten pimeässä ei tarvitse työskennellä tai syödä. 

Ruokapöydäksi toimme Ikean Melltorpin ja Askon kevyet tuolit.








Makuuhuoneessa on sama seinäväri kuin olohuoneessa. Sitä vasten vaalean- ja tummanharmaat vuodevaatteet näyttävät kauniilta. Piristeenä toin hieman väriä eli lämmintä sinapinkeltaista H&M Homen tyynyn muodossa. Yöpöytä on Ikean Gladom-tarjotinpöytä ja valaisin vanha tuttu Clas Ohlsonin malli. Keraaminen Lambada-valaisin on Innoluxin.

Makuuhuoneen yhteydessä on myös vaatehuone, mikä tuo ripauksen luksusta pieneen asuntoon. 








Lasitettu  parveke tuo puolet vuodesta yhden lisähuoneen asuntoon ja sen teimme viihtyisäksi pehmeillä tekstiileillä ja erilaisilla viherkasveilla. Tummanharmaa lepotuoli on Bauhausista ja pikkupöytä Adealta. Tänä syksynä Jyskiin on tullut monta kivaa uutuustuotetta, sieltä on myös tämä monikäyttöinen musta penkki.




Tykkäsin, että tästä stailauksesta tuli todella kodikas ja sitä mieltä oli myös asiakas. Mitä mieltä sinä olet?

Tämän uudiskohteen rakennus alkaa olla loppuvaiheessa ja juuri ennen uutta vuotta pääsisi vielä muuttamaan ihanaan uuteen kotiin. Käy tutustumassa lisää täällä

Nyt leppoisaa sunnuntain jatkoa!

Stailaajan Ikea-suosikit 2.0

16.11.2017





Edellisestä Ikea-postauksesta on vierähtänyt jo tovi, joten ajattelin taas kirjoitella tämän hetkisistä suosikeista. Viime vuoden helmikuussa kirjoitetun postauksen voit käydä lukemassa täällä. Kyseessä on muuten Tiloja by Stailia-blogin kaikkien aikojen suosituin postaus, joten ehkäpä aihe kiinnostaa nytkin.

Edelleen Ikea on stailaajan paras kaveri. Yleensä kaikkea löytyy hyllystä ja pahin mitä voi tapahtua on, että huonekalu pitää hakea erillisestä noutovarastosta. Eli ei mitään kauhean pahaa. Viime aikoina Stailialla on  ollut valmiina varastossa paljon perustavaraa, joten ennen niin yleisiä seitsemän kärryn ostosreissuja ei ole tarvinnut tehdä. Noina kertoina toivoi, että olisi laittanut juoksutrikoot ja lenkkivaatteet päälle, niin hikistä hommaa se oli! Stailaajan homma ei siis sovi heikkohermoisille eikä -kuntoisille;). 






Viime vuosina parasta antia Ikeassa ovat olleet erilaiset Limited Edition-mallistot. Suosikkejani ovat olleet Sinnerlig, Viktigt ja viime vuoden Stockholm-mallisto. Alla olevan kollaasin kaksi sohvapöytää ovat tästä mallistosta. Suosikkini on tuo saarninen rottinkikannella. Saman malliston nojatuoli on myös ihana ja varsinkin sarjan rottinkikaappi jäi kaivelemaan ja tiedän etten ole ainoa. Kaappi myytiin loppuun heti eikä uutta erää ole vieläkään tullut (korjatkaa jos olen väärässä ja kertokaa heti, jos tiedätte milloin niitä tulee lisää!). Tässä tullaankin näiden mallistojen huonoon puoleen; tuotteet loppuvat eikä niitä tule lisää. Ikinä. Joten siis, Ikealle harras pyyntö: pitäkää mallistossa pysyvästi erityisen suositut  ja kivat tuotteet, niille olisi varmasti kysyntää. 

Aina joskus on kiva laittaa tarjoilukärry somisteeksi keittiöön ja silloin useimmiten valinta on ollut Ikea Ps 2017-malliston kärry. Se on kivan moderni ja lämpöä sille antaa pyökkiset puuosat. Kärry löytyy myös tämän asunnon keittiöstä. On vaikka mitä ihanaa somistetta mitä voi kärryyn asetella: kauniita ruokatarvikkeita, astioita, keittokirjoja tai viherkasveja. Usein käytämmekin stailauksissa ruoka-aineita, kauniita pakkauksia löytyy ihan tavallisesta ruokakaupasta kun tarkasti katsoo.

Nordli on selkeä ja moderni yöpöytä, jos perinteistä sellaista haluaa stailauksissa käyttää. Paljon olemme käyttäneet myös Malm-sarjan yöpöytää, mutta lievää kyllästymistä saattaa olla vuosien saatossa havaittavissa. Useimmiten kyllä käytämme sängyn vierellä jotain kevyempää, esim. siroa Gladom-pöytää

Toisinaan käytämme myös lastentuolia stailauksessa, jos asunnon kohderyhmä on selkeästi lapsiperhe ja yksi makuuhuoneista on sisustettu esim. leikki-ikäiselle. Silloin valintamme on klassinen Agam-tuoli, yleensä mustana.








Stailaajana toivoisin Ikean tekstiili-ja mattovalikoimiin edelleen enemmän valinnanvaraa. Olemme ikuisuuden käyttäneet Ådum-mattoa; onneksi siihen on kuitenkin tullut vuosien varrella lisää värivalikoimaa. Mielestäni vihreä on kaunein, samoin hieman likainen roosa toimii hyvin esim. lastenhuoneessa. 
Lohalls on varmasti toiseksi eniten käyttämämme matto Ikean valikoimista. Klassinen juutti on kaunis mutta ollessaan kauan samassa kohteessa esim. auringonpaisteessa voi väri muuttua ruman oranssiseksi. Ristinge on kaunis villamatto, samoin Ibsker. Jos hintalapulla ei olisi väliä, käyttäisimme stailauksissa varmasti enemmän itämaisia aitoja mattoja. Niitä löytyy Ikeastakin hyvä valikoima. Uutuutena tullut Köpenhamn täytyy katsastaa seuraavan kerran Ikeaan mennessä, ainakin kuvissa näyttää lupaavalta.






Pikkutavaraa ja somisteita on Ikeassa ihan kivasti. Nyt selatessani nettisivuja iskin silmäni noihin messinkisiin aterimiin ja tarjottimeen. Ikuinen rakkauteni messinkiin ei näköjään ota laantuakseen ja mielestäni pienissä määrin metalli toimii  stailauksissa erinomaisesti piristeenä ja lämmikkeenä. Ikean versio klassisesta Hobstar-lasista on laseista kaunein. Lisäksi tykkäsin tämän talven Vinter-malliston astioista. Kivoja maljakoita on tullut useampikin viime aikoina mallistoon, yllä iso vaaleanharmaa ja suloiset pikkumaljakot. Nämä on haettava kotiinkin, pikkumaljakoita  kun ei voi koskaan olla liikaa ja näissä värit ovat erityisen ajankohtaiset.

Viherkasvit ovat asia mihin toivoisi Ikeassa suurempaa ja laadukkaampaa valikoimaa. Ja nyt puhun nimenomaan tekokasveista, me kun emme voi esittelyasuntojen stailauksissa muita käyttää. Tuntuu, että tämä on kuitenkin vaikea laji, niitä ei tahdo löytää oikein mistään. 






Pöydistä eniten ehdottomasti olemme käyttäneet Toresund-pöytää ja Dockstaa, mutta näitä emme ole enää pitkään aikaan ostaneet. Nykyään pyöreän pöydän ollessa valinta, ostamme Billsta-pöydän. Melltorp on hyvä peruspöytä esim. parvekkeelle tai pieniin tiloihin ja jyhkeä Mörbylånga on ollut valintamme suuriin ruokailutiloihin, yleensä hieman arvokkaampiin kohteisiin. Tästä pöydästä on muuten tänä syksynä tullut pienempi versio.


 



Sohvat olemme hankkineet poikkeuksetta jostain muualta kuin Ikeasta mutta jos sellaisen sieltä haemme on valintamme yleensä joko Norsborg tai Söderhamn. Ongelmana on, että sohvien kankaat ovat hieman laaduttoman oloisia ja jo valmiiksi huonon näköisiä. Ongelman ratkaisu tietenkin olisi verhoilukankaan tilaukset ruotsalaiselta Bemziltä. Bemz on ruotsalainen nettikauppa, joka myy erilaisia vaihtopäällisiä Ikean huonekaluihin, käy ihmeessä tutustumassa jos et ole vielä käynyt. Mahtava konsepti! Törmäsin Instagramissa juuri yksi päivä hienoon kuvaan, jossa Söderhamn-sohvassa oli tällainen päällinen. Kaunis mutta hintava, kalliimpi kuin itse sohvanrunko.



Valaisimia toivoisi myös mallistoihin lisää, tuntuu että ne tietyt mallit ovat olleet siellä jo ikuisuuden! Onhan vaihtuvuuttakin ollut ja mielestäni kaikkien aikojen onnistunein sarja on Ranarp, josta löytyy niin lattia- katto- kuin seinävalaisintakin. Tuota seinävalaisinta voi käyttää myös nipistinvalaisimena, kätevää. Nymåne on vähäeleinen valaisin, jossa on todella hyvä valaisinteho, sisältä löytyy peräti kolme polttimoa. Nymånesta on tänä syksynä tullut valkoisen lisäksi myös musta ja räväkkä punainen.





Ypperlig on Ikean viimeisin mallisto, jonka on suunnitellut tanskalainen Hay pariskunta Rolf ja Mette Hay. Tästä mallistosta olen erityisen innoissani, onhan Hay yksi lempimerkeistäni. Minun ei tarvinnut pettyä, mallistossa on vaikka mitä ihanaa; saarninen ruokapöytä on helmi, samoin vaaleanharmaa tuoli. Pikkutavaroista suosikkejani ovat erilaiset kynttilänjalat. Vaaleanharmaan ja puun liitto toimii kyllä erityisen hyvin sarjan hyllyssä, tämä näyttäisi hyvältä esim suuressa keittiössä astiahyllynä. Kaunista ja Haymaisen tyylikästä. Yksi mistä olen myös erityisen innoissani on tämän sarjan Ikea-kassit! Ostin näitä burgundinpunaisia kotiinkin, käytännöllisiä ja roimasti perinteisiä sinisiä tyylikkäämpiä.

Nyt huomaan, että kollaasista puuttuu joitakin usein käyttämiämme tuotteita, esim. Bestå-tasot. Seuraavaksi täytyy tuunata taso nahkaisilla vetimillä tai marmoritasolla, huomasin että niitäkin oli tullut uutuutena.

Mitkä ovat sinun suosikkejasi Ikean mallistossa?











































Arvokkuutta henkivä Tapiolan Tammi

13.11.2017














Espoon Tapiolaan, aivan uuden keskustan tuntumaan nousee Metsä-Tapiolan rakennuttama Jalopuiden kortteli. Talot ovat 13-kerroksisia arvokkuutta henkiviä kerrostaloa, joiden ikkunoista ja terasseilta avautuvat huikeat maisemat yli Espoon ja Suomenlahden. 

Jo porraskäytävässä tietää tulleensa arvokkaaseen taloon; aulat ovat valoisat ja tyylikkäät ja asukkaiden käytössä on kaksi hissiä. Autohallista voi nousta suoraan ylempiin kerroksiin. Talon autopaikat sijaitsevat kahdessa tasossa pihakannen alla. 

Talot henkivät paitsi arvokkuutta, myös Tapiolalle tyypillistä ajatonta ja modernia arkkitehtuuria. Ne istuvat puutarhakaupunkimaiseen ympäristöönsä saumattomasti.

Tämä oli jo neljäs stailaamamme asunto jalopuukortteliin ja mielestäni niistä ehdottomasti kaikista hienoin. Asunnon pohja on todella toimiva ja neliöitä löytyy 140. Lisäksi asunto on toiseksi ylimmässä, eli 12. kerroksessa. Sitä kiertävät suuret terassit ja niiden henkeäsalpaavat näkymät saivat kyllä jalat alta. Pidemmittä puheitta, tässä kuvatulvaa:














Suuri olohuone avautuu heti eteisestä. Kahteen suuntaan olevat suuret ikkunat tuovat valon sisään esteettä. Tila on selkeä sisustaa; huone on niin suuri että avaruuden tuntu säilyy koko ajan. Ehkä parasta tässä tilassa on kaunis ja näyttävä takka, joka toimii katseenvangitsijana sohvalta ja ruokapöydästä käsin.

Sohvaksi valikoitui Ht-collectionin lämpimänharmaa Como. Sohvapöytä, joka oli alunperin tammen värinen, on maalautettu mustaksi. Pöytä on myös Ht:n. Matto on tuttu Ikean Ådum ja tekstiilit H&M Homen ja Artekin. Hauska konjakinvärinen tekonahkatyyny löytyi Eurokankaasta. Musta tv-taso on Junetin ja se on hankittu Vepsäläiseltä. Adean pieni L-pöytä on kätevä liikutella missä sitä eniten tarvitsee, näitä saa Vepsäläiseltä valkoisina, mustina ja harmaina.

Samassa tilassa on myös ruokailutila, jonne sijoitimme kuuden hengen ruokapöydän. Pöydän läheisyydessä on käynti keittiöön. Pöydän yllä valaisee kotimaisen Secton Octo. Astiat ovat Casan mallistoa.











Kurkistus keittiöön: täällä huomaa korkealaatuisten materiaalien käytön. Kaapistot ovat laadukkaat ja kokovalkoinen on aina muodissa. Välitila on tyylikästä valkoista lasia. Ikkunan edessä oli sopiva paikka Ikean kärrylle, johon voi asetella viherkasveja tai vaikkapa astioita. 











Tässä keittiö eteisestä päin katsottuna. Tila on valoisa suuren ikkunan ansiosta. Tykkään tästä kovasti, keittiö on tavallaan erikseen mutta kuitenkin aivan ruokailutilan ja olohuoneen yhteydessä. Huoneessa ei ole ovia vaan kulkuväylät ovat väljiä.





Pienimmän makuuhuoneen sisustimme koululaisella. Luksusta on, että lapsellakin on oma sisäänkäynti suurelle terassille. Tänne istui saumattomasti Ikean pöytä ja sen kaveriksi Kartellin Masters-tuoli. Valaisin ja matto ovat Ikeasta. Ihanat persikanväriset vuodevaatteet ovat Balmuirin viime kevään mallistoa.







Makuuhuone on rauhallinen, värimaailma on beigen ja harmaan sävyjä, terästettynä ripauksella mustaa.

Sängynpääty ja yövalaisimet ovat Ikeasta ja yöpöydät Kodin ykkösestä. Tukholma-juliste on Desenion. Vuodevaatteet ovat H&M Homen mallistosta. 

Tästäkin huoneesta on käynti terassille numero kaksi. Parasta tässä on kuitenkin nerokas yhteys kylpyhuoneeseen, jonka näette alla: 




Tämä näkymä on makuuhuoneen ovelta päin. Tähän kylpyosastoon pääsee myös kuvasta katsottuna vasemmalta. Kuinka ihanaa, että tilaa on riittävästi. Tässä tilassa siis wc, sauna, kahden sadesuihkun pesutila ja tämä kaunistautumistila suurine peileineen ja kaapistoineen. Tällaista ylellisyyttä harvoin näkee kerrostaloissa!






Tässä suuri pesuhuone toisesta suunnasta, täältäkin luonnollisesti käynti vilvoitteluterassille. 



'


'


Asunnon kulmassa on hienoilla merinäkymillä varustettu suuri makuuhuone. Tämän sisustimme tilavaksi kotitoimistoksi. Suuren ikkunan alle sijoitimme työpöydän, joka koostuu Muuramen laatikostoista ja Ikean pöytälevystä. Työtuoli on Jyskistä. Pienemmän ikkunan alle Adean Camp-sohvan palanen sopi mainiosti. Tähän kodikkaaseen lukunurkkaukseen toimme väriä Ikea vihreällä Ådum-matolla ja Gladom-pöydillä. Juuri pari päivää ennen stailausta oli julkistettu Ikean ja Hayn yhteistyömallisto Ypperlig ja sen kauniit vihreät piensisustusesineet pääsivät somistamaan tätä huonetta. Sohvaa vastapäätä on kaksi Ikean matalaa Valje-hyllykköä.




Todellista luksusta näissä uudiskohteissa on näin tilava ikkunallinen kodinhoitohuone. Tilaa on pyykkitornille ja tasotilaa pyykin viikkaamiseen. Kaikki märkätilat on laatoitettu ja värivalinnat ovat ajattomat - tummanharmaata lattioissa ja valkoista laattaa seinissä.




Tälle terassille on käynti päämakuuhuoneesta ja kylpytiloista. Kyllä tässä kelpaisi vilvoitella saunan jälkeen tai vaikkapa nauttia aamukahvit!




Tässä kuva hulppeasta terassista, jolle on käynti sekä olohuoneesta että lastenhuoneesta. Terassi jatkuu vielä avoterassina kulman taakse, siitä minulla ei ole kuvaa. Tällä lasitetulla puolella on koko matkalla avattavat lasit, joten kesäkuumalla terassin saa viileäksi. Toisaalta suojaavien lasitusten ansiosta ei tarvitse huolehtia sohvien pehmusteista tai tekstiileistä vaan ne voi huoletta pitää ulkona. Kalusteet ovat Iskun mallistosta. 

Sellainen hulppea asunto tällä kertaa, mitäs piditte? Minä ja koko Stailian tiimi todellakin pidimme, pääsemme tässä työssä kyllä toinen toistaan huikeimpiin asuntoihin.  Tämä asunto on myynnissä ja tänne voit muuttaa vaikka heti, myynti-ilmoituksen löydät täältä

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!