RAUHAISAA JOULUA!

22.12.2016






Selasin vanhoja valokuvia jokin aika sitten ja törmäsin näihin kotimme lehtikuviin vuodelta 2013. Valokuvaaja Ari Heinonen ikuisti kotimme jouluilmeen ja juttu julkaistiin Annan numerossa 47/2013. Nämä kuvat ovat kyllä kauniita, mahtavan valon Ari on saanut vangittua vuoden pimeimpään aikaan!

Toimittaja Seija Killström kysyi ennen kuvauksia, oliko meillä unelmahuonekalua, jonka haluaisimme lainaan kuvausta varten. No olihan meillä; nimittäin konjakinruskea nahkainen Egg-tuoli! Saimme kun saimmekin Eggin kuvauslainaan Juvanmalmin Vepsäläiseltä ja se sopi paikalleen kun se olisi aina ollut siinä. No, vielä tänäkään jouluna tuo ihanuus ei ole meidän mutta jonain päivänä vielä:)





Kuvat Ari Heinonen/Otavamedia

Olohuoneemme ei ole kolmessa vuodessa juurikaan muuttunut, joten joulukoti vuonna 2016 on aika lailla samanlainen kuin kuvissa. Luotan neutraaleihin väreihin ja maustan vaaleutta messingillä, kukat ovat koristeista tärkeimpiä tänäkin vuonna. Tonttuja meillä ei näy, eikä liioin punaista.  

Näiden jouluisten kuvien myötä haluan toivottaa teille oikein rauhaisaa joulua sekä kaikkea hyvää vuodelle 2017! 

Valkoinen kaunotar

21.12.2016









Stailasimme muutama viikko sitten Espoon Kilossa aivan mielettömän kivan paritalopuolikkaan. Talo on moderni puutalo - musta ulkoa ja valkoinen sisältä. Neliöitä talossa on 88 mutta se tuntuu ja näyttää huomattavasti suuremmalta nerokkaan pohjansa ja valoisuutensa ansiosta.







Keittiö on kokovalkoinen ja kalusteseinä tarjoaa paljon säilytystilaa, ovien takaa löytyvät myös integroidut kylmälaitteet. Kalusteseinä kätkee taakseen myös tämän päivän ehkä suurimman keittiötrendin eli aamiaiskaapin. Aamiaiskaappiin on kätevä piilottaa pienkoneet ja säilyttää aamiaistarpeet kuten leivät ja murot. Parasta on, että ovet saa suljettua kätevästi ja laitteet ovat poissa tasoilta.




Olohuone on keittiön yhteydessä ja alas asti ulottuvat ikkunat tuovat luonnon ja valon sisään. Ensimmäinen asia mihin kiinnitin huomioni ensi kerran kun taloon sisään astelin, olivat juurikin nuo ikkunat. Heti sen jälkeen huomasin todella kauniin ja samettisen Timberwisen saarnilattian.

Sisustuksessa olemme hyvinkin modernilla linjalla, niinkuin talon henkeen sopii. Sohva on Novapakin puhtaanvalkoinen Day ja sen kaverina Eamesin Rar-keinutuoli. Normann Copenhagenin Block-vaunun sijoitimme ikkunan eteen ja sen päälle kauniin valon antavan Modern Art-valaisimen. Harmaa villamatto on hankittu Insidesta ja väriä antava taulu Vepsäläiseltä. 

Nappasimme keltaisen tyynyn värin taulusta, Sanela-tyyny on Ikeasta ja muut sohvatyynyt Pentikistä ja Vepsäläiseltä.




Talon alakerrasta löytyy tämän avokeittiö-olohuoneen lisäksi myös eteinen tilavine kaapistoineen, wc sekä kodinhoitohuone, jonne on käynti myös pihalta. Todella hyvin suunnitellut neliöt ja toimiva koti pienelle perheelle.







Yläkerrasta löytyy kaksi makuuhuonetta, aula sekä pesutilat.
Päämakuuhuone on supervaloisa, katsokaa nyt noita ihania ikkunoita! Vuodetekstiilit ovat Habitatista ja Stockmannilta ja kontrastia antava mustavalkoinen huopa on ostettu H&M Homelta. Iki-ihana höyhenvalaisin on tanskalaisen Vitan.




Lastenhuoneen sisustimme leikki-ikäiselle lapselle. Ikkunoiden edessä olevan askartelupöydän ääressä on kiva touhuta. Pöytäsetti on ostettu aikoinaan Kodin1-liikkeestä ja seinällä oleva Stuva-säilytyskaluste Ikeasta. Petivaatteet ovat sekoitus Anttilaa, Ikeaa ja H&M Homea.











Yläkerran aulan sisustimme työtilaksi. Yhtä hyvin tämä tila voisi olla vaikkapa vieras- tai tv-huone, tilan saa yksityiseksi liukuovella. Työpöytä ja kirjahylly ovat Ikeasta, matto on Linie Designin Asko Mixed. Väriä tilaan antaa Playtypen taulu, joka on hankittu Pinosta. Korit, Design Lettersin muistikirja sekä hyllyn laatikot ovat Stockmannilta.








Pesutiloissa on niinikään vaaleat materiaalit. Kompaktissa saunassa on lasiseinä ja moderni pilarikiuas. Luksusta saunassa on luonnonvalon tilaan tuova ikkuna.





Uudet, onnelliset asukkaat ovat päässeet jouluksi uuteen kotiin, sillä se myytiin välittömästi ensiesittelyn jälkeen. Mitäs piditte talosta? Entä stailauksesta?

Talvista tunnelmaa Nummelassa

25.11.2016



Yit:n rakentama Vihdin Tammela sijaitsee Nummelan keskustassa Pajuniityn alueella. Täällä on todella rauhallinen elämänmeno ja kaikki palvelut lähellä. Nummelasta on myös hyvät liikenneyhteydet Helsinkiin, matka taittuu 40 minuutissa. 

Stailatussa asunnossa on 42 neliötä ja nämä neliöt ovat suorastaan nerokkaasti suunniteltu. Jos olisin itse hankkimassa pientä kaksiota, haluaisin että se olisi juuri tällainen! Erilliseen makuuhuoneeseen ei ole tuhlattu turhia neliöitä mutta kuitenkin siellä on tarvittavat säilytystilat sekä tilaa parisängylle ja yöpöydille. Olohuone on tilava ja sen yhteydessä on keittiö, jossa on paikka neljän hengen ruokapöydälle.






































Olohuoneen sisustimme vaalein värein ja ryhtiä kokonaisuuteen antaa ripaus mustaa. Beigen Cubi-sohvan löysimme Kodin 1 loppuunmyynnistä, samoin villaisen Jalpakka-maton ja mustan siron sohvapöydän. Puinen bambupenkki on Granitista ja tv-taso on Ikean Bestå.

Olohuoneen valkoiset valaisimet ovat Ikean Ranarp-sarjaa ja musta pöytävalaisin on hankittu Clas Ohlsonilta. Sohvan ja penkin tekstiilit ovat H&M Homesta.

Keittiönpöydän sijoitimme keskelle huonetta. Koska asunnolla on tarpeeksi leveyttä, ei se tuki kulkuväyliä tai tee tilasta ahtaantuntuista. Keittiön pöytä ja tuolit ovat Ikeasta, matto H&M:stä.




 Makuuhuoneeseen laitoimme vähän väriä. Kauniin siniset pussilakanat löytyivät H&M Homesta, samoin kuin allaolevat pellavaiset. Hauskat kevyet yöpöydät ja metallivalaiset ovat Habitatin. 




Vähän talvista tunnelmaa Vihtiin, vesisateesta huolimatta. Toivotaan, että sääennustukset pitävät paikkansa ja saamme lunta myös tänne etelään viikonloppuna. Oikein mukavaa viikonloppua ja ensimmäistä adventtia teille! Oletteko aloittaneet jo joulufiilistelyt?

Modernia ja skandinaavista Helsingin Jätkäsaaressa

15.11.2016






Jatkoimme stailauksien sarjaa Helsingin Jätkäsaaressa pari viikkoa sitten. Alueelle rakennetaan uudiskohteita nyt todella paljon ja meillä on tällä hetkellä siellä varmasti puoli tusinaa stailattuja asuntoja. Mikäs sinne on stailauksia rakennellessa, toimiston ikkunoista avautuu huikea merimaisema:)

Lemminkäisen rakentama Helsingin Loisto on kyllä aivan loistopaikalla! Saukonpaaden kärkeen valmistunut talo on aivan meren rannassa ja viereen on rakenteilla puisto. Tämä osa Jätkäsaarta onkin jo suhteellisen valmis, kun taas Länsisatamaan päin mennessä kaupunginosa on yhtä suurta rakennustyömaata. Täällä saa siis olla jo rauhassa ja itse asiassa merenranta venesatamineen huokuu ihmeellistä rauhaa.

Loistossa meri on osa sisustusta jokaisessa asunnossa, sillä ikkunat ulottuvat katosta lattiaan ja terassit ovat todella kookkaita. 











Stailasimme Loistoon kolme erikokoista asuntoa ja toteutimme jokaisen hieman eri tyylillä. Tämä 76,5 neliöinen kolmio sai tyylikseen modernin ja skandinaavisen.

Ruokailutilan tammipöytään sopivat mustat designtuolit kun nenä päähän ja ryhmän kruunaa Secton musta riippuvalaisin. Vaalea sohva on Ht:n Donna ja tarjotinpöytä Pentikin. Kuvissa pilkottava siro nojatuoli on Adean Lin. Suuri musta paperinarumatto käy tyyliin, sen hankimme yhteistyökumppanimme Vm-Carpetin mallistosta. Sohvan tekstiilit ovat Hemtexin ja H&M Homen.




Toisen makuuhuoneen sisustimme työhuoneeksi. Klassinen käsinojallinen Ton-tuoli on hankittu Formesta ja työpöytä Jyskistä. Hauska työvalaisin on peräisin Habitatista. Harmaa nojatuoli on Innovationin Splitback. 

Ton-tuoli on juuri nyt ehkä trendikkäin tuoli ja tämäkin tuolifriikki haaveilee sellaisesta! Itselleni tahtoisin nimenomaan tuon käsinojallisen, mutta mustana. Vaikka tuoli on huipputrendikäs nyt, se on kuitenkin niin klassinen muotoilultaan, että näyttää hyvältä varmasti vuosikymmentenkin päästä.




Makuuhuoneen petaus on todella muhkea. Vaaleanharmaat pellavalakanat saivat kaverikseen Casan tumman luumun väriset pellavat. Kokonaisuus toimii todella kivasti! Pienet, kevyet tarjotinpöydät ovat Askosta ja valaisimet Bauhausista.






Tässä Loiston ensimmäinen stailaus, mitä tykkäsitte? Lemminkäisen sivuilla voit tutustua myytäviin asuntoihin tarkemmin. 



Vuokrakaksio Espoon Saunalahdessa

11.11.2016






Espoon Saunalahteen, aivan meren läheisyyteen on rakennettu viime aikoina valtavasti. Alue on viihtyisä, meri ja lenkkipolut ovat aivan vieressä ja kaikki mahdolliset palvelut lyhyen matkan päässä Lippulaivan ja Ison Omenan kauppakeskuksissa.


Kulkuyhteydet ovat hyvät; Helsinkiin hurauttaa Länsiväylää pitkin parissa kymmenessä minuutissa ja Kehälle pääsee viidessä minuutissa. Länsimetrokin tulee lähellä Kivenlahteen. Saunalahdesta löytyy nykyisin ruokakauppa sekä Espoon upeimmaksi sanottu koulu, jonka yhteydessä toimii kirjasto sekä nuorisotila. 

Saunalahtea asuinpaikkana on helppo suositella, asun nimittäin itse kivenheiton päässä Tillinmäessä ja lapseni käyvät upeaa Saunalahden koulua. Olemme viihtyneet alueella mainiosti.

Stailasimme Ice Capitalille kompaktin 40-neliöisen vuokrakaksion muutama päivä sitten. Tässä kuvia lopputuloksesta:










Olohuone ja keittiö ovat yhtä tilaa ja huonekalut oli helppo sijoitella. Sohvaksi hankimme Ikean Norsborgin vaalealla kankaalla, taso ja matto ovat niinikään Ikeasta. Pieni sohvapöytä on Adean.

Melltorp-pöydän kaveriksi laitoimme kaksi Pantone-tuolia, kokonaisuus toimii kivasti!

Kun teimme hankintoja tähän asuntoon, innostuimme Ikean Svärtan-sarjasta. Ostimme muutaman kehystettävän julisteen sekä tekstiilejä. Tekstijuliste on Desenion. Sohvan tummanvihreät tyynyt ovat Annon syksyn mallistoa ja olen ne napannut Kodin ykkösen loppuunmyynnistä. Kaunis maisematyyny on H&M:n.

Olohuoneesta on käynti suurelle lasitetulle parvekkeelle. Sisustimme senkin mutta ilma oli kuvauspäivänä niin hurja, ettei tilaa päässyt millään kuvaamaan. Suuri parveke on kuitenkin pienessä asunnossa aikamoista luksusta, yksi lisähuone melkein puolet vuodesta!

Keittiö sijaitsee nurkassa, kaapistot ovat valkoiset ja taso tummaa laminaattia. Keittiön matto on ostettu H&M Homesta.








Makuuhuoneen paripussilakana on Svärtan-sarjaa. Tummanpuhuvaa ilmettä raikastavat Hemtexin haalean vihreät ja valkoiset vuodevaatteet. Yöpöytinä Adean tummanharmaat pikkupöydät ja valoina Clas Ohlsonin valaisimet.





Tässä kodissa on neliöihinsä nähden mukavan tilava eteinen. Siihen saimme kivasti lipaston sekä lisäistuimen sijoiteltua. Eteisen matto on hankittu Jyskistä.





Tästä stailauksesta tuli kiva. Tässä kyllä kelpaisi nuoren parin asustella, vai mitä olette mieltä? 

Cityihmisen unelmakoti Helsingin sydämessä

10.11.2016







Tämä kaksio on kaunis ja käytännöllinen pohjaratkaisultaan. Viehätystä lisäävät vinot seinät ja persoonalliset ikkunat. Ripauksen luksusta tuo suuri pukeutumishuone makuuhuoneen yhteydessä. Saunaa näihin neliöihin ei ole mahtunut mutta se löytyy taloyhtiöstä, samoin kuin kuntosalikin. Ei hullumpaa!

Sisustimme kaksion modernilla otteella ja vaaleilla väreillä, omaan tyyliimme. Tilaaja oli todella tyytyväinen stailaukseen ja asunto myytiinkin jo ensinäytöllä.







Pieni Adean Camp-sohva on kuin tehty vinon ikkunan alle. Ikean Bestå-taso on pitkä ja tuo kaivattua säilytystilaa sekä paikan tv:lle. Hayn Tray-pöydistä toinen toimii sohva- ja toinen sivupöytänä. 


Ikea on tänä syksynä tuonut markkinoille pari uutta väriä pehmeästä Ådum-matosta. Tämän vihreä on todella kaunis! Mattoon sopii samanvärinen Ikean Sanela-tyyny, muut sohvatyynyt on ostettu helsinkiläisestä Prologuesta. Messingin väriset pikkuesineet H&M:stä ja kehystetty Dreamer-juliste Deseniosta. Vitan kattovalaisin on hankittu Stockmannilta.











Keittiö ja ruokailutila sijaitsevat olohuoneen ja makuuhuoneen välissä. Pyöreä ruokapöytä tuoleineen mahtui yllättävän hyvin vinon seinän alle. Ruokaillessa voi ihailla näkymää vehreälle sisäpihalle. 

Ruokapöytä on Ikean ja tuolit Jyskistä, kattaus sekoitus Iittalaa, Granitia ja Habitatia. 

Kaikki asunnon materiaalit ovat laadukkaita ja huolella valittuja. Vaaleiden kaapistojen ja mustan kivitason yhdistelmä on kaunis ja tiililadottu valkoinen laatta toimii aina. 











Makuuhuoneesta tuli suosikkini koko asunnossa. Eri harmaan sävyt toimivat todella hyvin yhteen ja kaiken kruunasi Bauhausin alelaarista löytämäni harmaa pyöreä kattovalaisin. 


Tekstiilit ovat H&M Homen tummanharmaat pellavat, myös kaunis vohvelikankainen päiväpeitto sekä samettityynyt ovat H&M:n

Yövalo Bauhausista ja matto on Elloksen Tanger.




Ei ihme, että asunto myytiin nopeasti, tähän on todella helppo rakastua! Jos kiinnostuit taloyhtiöstä, Helsingin Parkin muihin myytäviin asuntoihin pääset täältä.

Mahtavaa torstain jatkoa!